Erään kissan tarina eli kertomus Suomen taiteen historiasta (2014) on sarjakuvan muotoon tehty taidehistoriakertomus, jonka keskiössä on suomalainen taide tekijöineen. Päähenkilöitä ovat kissa ja Kiasmassa äitään odottava pikkutyttö. Kun he kohtaavat, kissa alkaa kertoa tytölle elämäntarinaansa kaukaa esihistoriasta saakka. Tarinan tapaan myös kuvitus pohjaa taidehistoriaan.
Kymmenen vuotta sitten aloin tehdä taidehistorian kurssien luentopäiväkirjat sarjakuvamuotoon. Niistä saamani positiivisen palautteen kannustamana jatkoin piirtämistä ja sain ajatuksen tehdä laajemman taidehistoriaa käsittelevän sarjakuvan. Aloitin Erään kissan tarinan työstämisen vuonna 2009 Suomen Tietokirjailijaliiton apurahan turvin. Minulla oli käsissäni idea ja tavoite, joiden työläyttä en ymmärtänyt. Onneksi, sillä muuten en olisi uskaltanut tarttua haasteeseen. Lähes viisi vuotta myöhemmin yli satasivuinen teos vihdoin valmistui.
Sarjakuvani on taidehistoriakertomus, jonka keskiössä on suomalainen taide ja sen tekijät. Tavoitteeni on kertoa taidehistoriallisesti merkittäviä asioita hauskassa ja kevyesti omaksuttavassa muodossa, joka toimii sekä viihdyttäjänä että opetusmateriaalina. Uskon sarjakuvan voimaan oheiskasvattajana, koska sen avulla usein kuivahkosti esiteltävän historian voi tuoda positiivisessa muodossa lähemmäs lukijaa.
Sarjakuvan päähenkilöitä ovat kissa ja Kiasmassa äitiään odottava pikkutyttö. Kun he kohtaavat, kissa ryhtyy kertomaan elämäntarinaansa, joka alkaa kaukaa esihistoriasta. Yhdeksän elämäänsä taiteilijoiden parissa viettänyt kissa on ehtinyt seurata taidemaailmaa eturivin paikalta.
Tarinan tapaan myös kuvitus pohjautuu taidehistoriaan. Jokainen interiööri, esine ja henkilö ovat poimintoja maamme taiteen historiasta. Tietysti olen tulkinnut teoksia sarjakuvaani sopiviksi ja luonut niistä oman kuvakieleni. Kissa on itsenäinen ja itsepäinen hahmo, jonka ominaisuuksia hyödynnän kerronnassa: olen ottanut vapauden käsitellä taidehistoriaa osin omien mieltymysteni mukaan. Mukana on minulle tärkeitä teoksia ja taiteilijoita, jotka olen halunnut nostaa osaksi historiankirjoitusta. Fiktion muotoon puettu historiankertominen kiehtoo minua. Subjektiivisella ja taiteellisella näkemyksellä suodatettu kertomus ei valehtele, mutta dramatisoi tositapahtumat. Fiktio puhaltaa historian henkiin. Sen avulla hahmot saavat käydä läpi tunteita ja elää tilanteita niin, että lukijan on helpompi niihin samaistua.