Olin ensimmäistä kertaa ulkosaaristossa. Lyhyt residensseily Örössä teki hyvää, saari, jossa oli lisäkseni vain kaksi ihmistä. Päivien aikana säät vaihtuivat rajusti, sain kokea saariston sadetta ja tuulta, pauhaavia aaltoja ja tyyntä auringonpaistetta. Mukanani oli tietysti Pontus, oli kivaa, että saatiin olla koko ajan yhdessä. Koiralle ei ole ollut ihan helppoa sopeutua siihen, että olen osan viikkoa töissä Titanikilla. Pontus oli välillä ihan poikki, mutta ei malttanut mennä nukkumaan. Kuljettiin pitkin saaren luontopolkuja, toisella puolen saarta luonto on rehevämpää ja poukamat tyynempiä, sen näkee jo helmikuussa. Kaislat huojuivat kultaisina harmaan sävyisten tuulen koukeroiseksi kasvattamien puiden alla. Näemme peuroja ja merikotkia. Aikaisemmin Pontus löysi metsästä peuran kakkaa ja oli jo pelkästään siitä iloinen, niin kuin tuntui olevan kaikesta saarella. Meri on uskomaton, se lyö toiselle puolelle saarta niin voimalla. Jylinä on valtava, kuin moottoritie, mutta tuleehan ne vedet kaukaa. Lähin suurempi saari on Gotlanti, ja vastaranta menee jo Eurooppaan etelämmäs, onhan siinä tuulella ja vedellä tilaa pauhata. Lauttamatkalla kratassa näkyi Pontuksen löytöpaikka Haapsalu, pitkän matkan on koira tehnyt ennen kuin pääsi Örön saaren residenssiin nauttimaan.Pontus oli Örössä innoissaan, ja minä tunsin, miten harteilta tippui pois kaikki, mikä on liian raskasta kannettavaksi. En oikeastaan olisi halunnut lähteä pois ollenkaan. Päivät tuntuivat kuluvan niin luonnollisesti omalla painollaan, ulkoilin, piirsin, luin ja olin Pontuksen kanssa. On onnekasta saada elää tämmöisiä hetkiä.
