Järvet ja metsät ja kodinläheisyys – Mäntän kesä on idyllinen, olen melkein valmis muuttaman kaupunkiin. Tehdään aika paljon töitä, kirjoitan artikkelia eläinten osasta nykytaiteessa ja valmistelen teoksia Hailuodon teatterifestivaaleille tulevaan näyttelyyni. Kalle tekee teostaan meidän syksyn yhteisnäyttelyyn Suomenlinnaan Galleria Rantakasarmiin. Välissä kyllä soudellaan järvellä, ja ajetaan polkupyörillä metsän läpi Serlacius museon pihapiiristä Aleksanterin linnalle. Matkalla voi löytää metsämansikoita. Tai pulahtaa veteen. Mukava kesä, olen uinut melkein joka päivä.
Serlachius museossa ja Kuvataideviikoilla käy niin paljon tuttuja, että elämä tuntuu sosiaalisemmalta, kuin Helsingissä. Heti, jos tulee pihalle, luultavasti törmää johonkuhun. Iltaisin museon mentyä kiinni pihapiiri hiljenee. Koen Vanmechelenin kanat vain liikuskelevat hiljaa aitauksissaan. Istun usein katselemassa niitä, ovat suloisia otuksia. Persoonallisia ja kauniita. Yritän ottaa heistä muotokuvia ja tutustua heihin yksilöinä. Artikkelini takia on erinomaista, että saan asua kuukauden Vanmechelenin näyttelyn vieressä. Käyn päivittäin katsomassa possuja saaressa, toisinaan saan rapsuttaa niitä, suloisia. Ne tuntuvat kasvavan residenssiviikkojen aikana.
Residenssit ovat ihmeellinen asia, niissä saa aikaan uskomattoman paljon ja samalla tuntuu lomalta. Irtileikkautuminen omasta arjesta auttaa keskittymään töihin ja toisaalta uusi ympäristö kutsuu tutustamaan itseensä ja pitää huolen siitä, että viettää myös vapaa-aikaa. Käyn välissä sairaalassa Helsingissä, minusta löytyy kasvaimia. Teen taideterapiana keramiikasta installation nimeltä Sairastunut seinä. Yleensä en työskentele näin suorasti omien tuntojeni kanssa, mutta savimöhkäleiden muotoileminen tuntuu rauhoittavan mieltäni ja on hauskaa. Heinäkuu hujahtaa nopeasti ohi ja jatkamme matkaa, kotiin palaamme vasta alkusyksyllä.
