Koiranäyttely

Ronja istuu pallo suussa

Koiranäyttelyä esitellessäni kerroin, että kotini on aina ollut kuin pieni eläintarha ja perheeseeni on ihmisten lisäksi kuulunut muun muassa kissoja, koiria ja hevosia. Olen kasvanut maailmaan, jossa eläimet ovat kumppaneita ja perheenjäseniä, joiden tunteet ja ajattelu ovat olleet minulle olemassa arkisen itsestäänselvästi siinä, missä sisarustenikin vastaavat kyvyt. Donna Haraway kirjoittaa koirista kumppanuuslajina. Hänen eläimiä käsittelevästä manifestistaan (The Companion Species Manifesto, 2003) on jo aikaa. Haraway on ollut tärkeä sysäys posthumanismille ja eläinten kohtaamisen käsitteellistämiselle. Nykyinen eläintutkimus voimistuu koko ajan ja  mahdollistaa yhä kriittisempien äänien kuulumisen verrattuna vuosituhannen alkuun. Se on hieno asia. Tuntuu, että vaikka omasta eläimiä nykytaiteessa käsittelevästä pro gradun tekemisestä ei ole kuin muutama vuosi aikaa, tietoa on tullut hämmästyttävän nopeasti paljon lisää. Vielä hetki sitten sitä piti etsiä työlään tuntuisesti kissojen ja koirien kanssa. Toki kyse on myös siitä, että olen itse vasta alussa aiheeseen perehtymisen ja ylipäätään tutkimuksen maailmaan sukeltamisen kanssa. Harawayhin, hän kirjottaa paljon omista kokemuksistaan, koiristaan ja agilityn harrastamisesta. Koira on hänelle arvostettu kumppani, jonka kautta historia ja ihmisten kulttuuri näyttäytyy eri valossa herätellen meitä huomaamaan eläinten näkökulman maailmassa. Haraway on lämmin ja tärkeä kirjoittaja minulle, akateeminen vahvistus sille, että en ole pelkästään hassu eläinkumppaneitaan maalaava pikkytyttö, vaan olemisen kannalta tärkeän kysymyksen äärellä eläinsuhteeni kanssa. 

Koiran adoptoiminen ostamisen sijaan on minulle selkeä arvovalinta. Tietyn rodun jalostaminen tuntuu ihmiskeskeiseltä ja monella tapaa ongelmalliselta toiminnalta, vaikka olen adoptoinut myös rotukoiran. Haluan kuvata lähellä olevia eläimiäni omiin tunteisiini ja muistoihini ja kiintymykseeni perustuen. Samalla haluaisin kyetä tukemaan eläinkuvaa, jossa eläimet olisivat olemassa itseään varten. Subjekteina, joita niitä omistaamaan haluava ihminen ei liiallisesti jalostaisi. Miten paljon elävän olennon geeniperimään voi puuttua ilman, että se loukkaa subjektin rajoja, tekee yksilöstä muokatun objektin? Saako kumppaniin olla sellaista valtaa?

Eläimet ovat kauniita, ja kun niitä tarkkailee arjessa, siirtyvät ne luontevasti myös osaksi taiteellista työskentelyä, ovathan ne perustavanlaatuinen osa elämismaailmaani ja parhaita ystäviäni. Aihetta tärkeämpää minulle on maalatessa kuitenkin aina ollut väri ja sen levittäminen, kerroksittain hitaasti rakentuva pinta, jota läärään ja pyyhin. Viimeaikaiset maalaukseni ovat olleet sävyiltään hempeitä, suorastaan kiusallisen vaaleanpunaisia. Suurin syö maalauksilleni on kuitenkin surutyö. Kun Ronja kuoli, jotakin särkyi meidän laumassa ja minussa. Pontus oli niin surusta suunniltaan, että se nyppi karvat jaloistaan, nuoli tapettiin ja mattoon reiän siihen kohtaan, missä Ronja oli maannut, roikkui eteisen seinästä vaatekoukkuja irti ja purki pahaa oloaan. Eläimen suru voi olla erilaista, kuin ihmisen. Mutta koiraa seuratessa en voinut olla kohtaamatta sen lohduttomuutta ja avuttomuutta uudessa elämäntilanteessa. Pelkäsin monta viikkoa, että vakaavaseen johtajaan tukeutunut arka koira ei selviä ilman lajitoveriaan. Joululomareissun aikana tilanne kuitenkin rauhottui, kun olimme pois tuttujen hajujen luota. Ronja on myös minulle suuri menetys. Koirat elävät kauan. Niiden kanssa muodostunut side on voinut olla pitempi ja syvällisempi, kuin side kenenkään ihmisen kanssa koko elämän aikana. Ne siteet ovat tärkeitä, ja niitä saa surra. Minulta meni muutama vuosi, ennen kuin pystyin piirtämään Ronjaa. Koska halusin tallentaa sen kaikki pienet yksityiskohdat, yritin heti alkuun piirtää muistojani talteen. Se oli tunnetasolla niin raskasta, ettei onnistunut. Myöhemmin sen sijaan koira tule väkisin maalauksiin. Siispä olen antanut sen tulla, maalannut kaunista ystävääni ja suruani hempeisiin sävyihin ja pitänyt pari koiranäyttelyä.

Kohta

Ronja makaa

Pontus ottaa rennosti 

Kaverit makaa