Tutkielmia säästä ja energiasta Galleria Rajatilassa

Öljyvärit, 2020

Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen, näyttelyni toteutuminen Galleria Rajatilassa oli pitkään epävarmaa. Se siirrettiin jo odottamaan uutta parempaa vuotta, mutta koronan hiukan hilliintyessä sain lopulta pitää näyttelyni myöhemmin kesällä Tampereella. Avajaiset olivat koronarajoitusten puitteissa pienet (ja ensimmäisiä kertoja kun näin ihmisiä viruspandemian aikana), mutta sitäkin lämpimämmät.

Ilmastonmuutoksesta puhuttiin jo silloin, kun olin lapsi kahdeksankymmentäluvulla. Leikin maailmanloppua ja luonnonsuojelijaa, mutta uskoin, että aikuiset pelastavat planeetan. He eivät tehneet niin, ja nyt lapset pelkäävät, että aikuiset eivät edes yritä pelastaa planeettaa. Ilmastokriisin keskellä eläminen on joinakin päivinä todella ahdistavaa. Eläimiä, ympäristöä ja yhteiskunnallisia teemoja käsitellevänä taiteiljana en voi sivuuttaa aihetta työssäni. 

Vakavasta pohjavireestä huolimatta Tutkielmia säästä ja energiasta ei ole järin synkkä näyttely. Minimalistiset ja käsitteelliset, grafiikan ja kuvanveiston alle lukeutuvat teokseni ovat syntyneet pienien huomioiden ja sattumien avulla. Alunperin ne eivät olleet edes tarkoitettu taidenäyttelyksi, vaan tein tutkielmia kotiini puhtaasti kiinnostuksesta ilmiöitä kohtaan. Leikin.

Energia on monimutkainen kysymys, jota näyttelyssä tarkastelen esteettisin keinoin. Energiaa käsittelevät teokseni saivat kimmokkeensa pöydästä, joka syttyi palamaan auringon polttopisteen kuumentuessa liikaa koristeena olleen lasipallon avulla. Auringon rinnalla energianlähteet ovat peräisin voimalaitoksista lahjana saaduista puuhiilestä ja kivihiilestä.

Viime vuosien sateiset, mustat talvet ovat mietityttäneet minua ja aloin pitää niiden takia lumipäiväkirjaa vuonna 2013.  Tämä dokumentaarinen teos jatkuu joka talvi, kun vedostan siihen uuden vuosikerran. Lumettomia päiviä merkkaavien mustien sivujen määrä on kasvanut hälyttävästi. Olen alkanut kaivata talvisin pohjoiseen, vaikka tiedän, että ilmasto muuttuu sielläkin.


Tutkielmia Säästä ja energiasta 17.6.–17.7.2020 Galleria Rajatila. 

Hämeenpuisto 10, 33210 Tampere ma–pe 13–18, la–su 12–16